Aada kävi perjantaina silmätarkastuksessa. Silmät olivat muuten terveet, mutta diagnoosissa luki, että "sisäsivun karvat hankaavat sarveiskalvoa", joka tunnetaan nimellä trichiasis. Tämä kuulema ei luultavasti haittaa koiraa mitenkään ja se on aika yleistäkin. Jos alkaa jotenkin vaivaamaan, niin karvoja voidaan polttaa. Jostain luin, että tämä saattaa olla perinnöllistä. Itse säikähdin tuota diagnoosia aika pahasti, mutta asioista selvää otettuani huoli alkoi kaikota. Pääasia, että Aada Aaduskaisella on kuitenkin kaikki hyvin ja koskaan ei ole ollut mitään ongelmia silmien kanssa, kuten tulehduksia. Silmistähän näkee aika helposti (räpyttelyä, silmien vuotamista, tulehduksia), jos on jokin vialla.

Nyt haluaisinkin muistuttaa kaikkia, että on tärkeää tarkistuttaa koirien silmät parin vuoden välein. Koskaan ei voi tietää, miten tilanne on muuttunut, vaikka joskus olisikin silmät tarkistettu ja todettu terveiksi. Tuttujeni koiralla todettiin kaihi, vaikka aiemmin silmät oli todettu terveeksi. Tämä varmasti tuntuu todella pahalta, mutta tieto vakavan silmäsairauden olemassaolosta on tärkeä tieto niin omistajille, koiran kasvattajalle kuin koiran sukulaisten omistajillekin.

Torstaina piipahdin Sodankylässä Emman iskän eli Dimin perheen luona. Heille on puolitoista kuukautta sitten syntynyt perheeseen pieni Reetta-vauva, joka oli kyllä aivan ihanan suloinen tapaus. Viihdykettä löytyi toki myös vauvan nukkuesssa, josta piti huolen Siiri 3v. :) Toivotaan, että pian taas nähdään. :) Koirat joutuivat jäämään kotiin reissun ajaksi, sillä Emmalla on juoksu meneillään. Dimi-riepu oli aivan tohkeissaa minun vaatteissa olevista juoksuisen tytön hajuista. Olipa vain mukava taas nähdä Dimi-herraa ja todeta, että kyllä tytössä on paljon isän näköä ja ilmeitä.

Sunnuntaina kävimme eläinten Joulurauhan julistuksessa. Siellä oli paljon joulumielellä olevia koiraihmisiä ja koiria sekä tarjolla glögiä ja piparia. Tytöt olivat innoisssaan, kun sai tavata tuttuja ja ihan uusiakin tuttavuuksia. :)

Mukavaa Joulun odotusta!


                           1140904.jpg
               "Millon se Joulu oikeen tulee? Tää odottaminen on niiiin raskasta...."